Kauhajoen erikoinen geologia
Kauhajoen maisemaa luonnehtivat laakeat jokilaaksot, joiden välissä nousevat ylänköiset metsä- ja suomaat.
Kauhajoen arvoituksellinen maa- ja kallioperä on kiehtonut tutkijoita pitkään. Alueen maapeitteet ovat poikkeuksellisen paksut, sillä jääkausi ei ole kuluttanut sitä samalla tavalla kuin yleensä Suomessa. Sen sijaan jääkausiaikana eri jäätiköitymisvaiheet ovat kasanneet maa-ainesta kerroksittain toistensa päälle niin, että paksuimmillään maapeitteet yltävät liki sataan metriin.
Viime jääkauden jälkeen syntyneiden laaksosavikoiden alta löytyy aikaisempien jääkausivaiheiden synnyttämiä moreeneja, jopa harjuja. Esimerkiksi Kauhajoen kirkonkylän alta on tutkimuskairauksilla löydetty harjumaisia sorakerroksia usean kymmenen metrin syvyydestä.
Kallion pinta on Kauhajoella usein poikkeuksellisen syvällä. Se poikkeaa myös Suomessa yleisestä jäätikön hiomasta kalliosta. Kauhajoella suuri osa graniittisen kallion pinnasta on jääkausiaikaa vanhempaa, trooppisen rapautumisen synnyttämää ikiaikaista rapautumispintaa, joka syntyi, kun Suomi muinoin sijaitsi paljon nykyistä etelämpänä. Rapautumispintaan liittyy kovempia rapautumisjäänteitä, tooreja, ja pehmeämpia moroutuneita ja jopa savisia rapakalliomuodostumia. Jos terveen kallion pinta olisi näkyvillä, se olisi hyvin louhikkoinen ja epätasainen.
Lauhanvuorella rapautuneen kallion pintaa peittää Suomessa harvinainen hiekkakivi, joka syntyi muinaisen meren rannassa niihin aikoihin, kun elämä nousi merestä maalle. Sen ikä on noin 500 miljoonaa vuotta, mutta sen alla oleva kallio on sitä paljon vanhempi. Hiekkakivi on aikaisemmin peittänyt laajempiakin alueita, mutta nykypäivään asti se on säilynyt vain Lauhanvuorella, jossa se on näkyvillä vuoren rinteiden pirunpelloilla, kivijadoilla.
Kauhajoen maa- ja kallioperään on tallentuneena pitkä ja erikoinen tarina maamme kehityksen alkuvaiheista nykypäivään. Se on on kuin kirja, jonka sivut on liimattu kiinni, ja josta näemme vain kannen. Pala palalta tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet selvittämään tarinan kulun pääpiirteittäin, mutta monta juonenkäännettä on edelleen selvittämättä.
Pasi Talvitie, geologi
PINNANMUODOT
Kauhajoen keskeinen viljelyaukea, Kirkonkylän – Kainaston tasainen peltolakeus avautuu komeasti Sotkan laelta, 60 metriä tasangon yläpuolelta. Tämä on pohjalaisen sielunmaisemaa, jossa silmä ei heti pökkää.
Mutta moni-ilmeinen Kauhajoki sijaitsee kahden maisematyypin rajalla. Tasaista viljelyaukeaa ja siihen liittyviä jokilaaksokyliä reunustavat laajat metsäiset selänteet. Ne kohoavat paikoin jyrkästikin 60-80 metriä jokilaakson reunoja ylemmäksi. Selänteitten sisäosissa korkeuserot ovat jälleen vähäisempiä. Nummijärven tuntumassa Lapinharjun korkeus on 192 metriä merenpinnasta, 100 metriä keskustan viljelylakeutta ylempänä.
LAUHANVUORI JA MUITA KALLIOPERÄN IHMEITÄ
Lauhanvuoren ja sen lähialueiden kallioperässä tavanomainen kohtaa erikoisen. Alueen kallioperä koostuu Suomen yleisimmästä kivilajista, graniitista, jonka ikä on noin 1900 miljoonaa vuotta. Graniitti on jäänne Suomen halki kauan sitten kohonneesta Svekofennidien vuorijonosta, jonka syviä juuria graniitit edustavat. Vuoristo jäi lyhytikäiseksi, se kului pois ja maisema sai nykyiset tasaisen loivat piirteensä jo ennen kuin elämä ehti nousemaan merestä maalle.
Lauhanvuorella graniittia peittää Suomessa harvinainen hiekkakivi, joka on iältään enimmillään 700 miljoonaa vuotta.
OMALEIMAINEN MAAPERÄ
Geologit ovat päätelleet, että Kauhajoki on Keski-Pohjanmaan ja keskisen Lapin tapaan kuulunut viimeisen jääkauden aikana ns. passiivisen, vähäliikkeisen jään alueeseen. Vähäliikkeinen mannerjää ei muun Suomen tapaan kuluttanut edestään pois aiemmin syntyneitä irtainten maalajien kerrostumia, vaan kasasi uutta päälle. Lopputuloksena ovat paksut maapeitteet, monimutkainen kerrosjärjestys ja paljon päänvaivaa geologeille.
Moreeni sisältää vaihtelevasti sekä hienoja että karkeita aineksia savesta lohkareisiin. Moreenimailla kasvaa yleensä tuore kuusivaltainen metsä. Moreeni on syntynyt kaikkialla samaan tapaan. Jopa kolme kilometriä paksu jäätikkö sekoitti irtaimet maalajit ja kalliosta jauhamansa aineksen niin Kauhajoen kuin koko Suomenkin yleisimmäksi maalajiksi.
PAKSUT MAAPEITTEET
Suomen maaperäkerrosten keskipaksuus noin 8 metriä. Vaikka Kauhajoella maaperän syvyystietoa on suhteellisen harvalla mittausverkostolla kaupungin koko pinta-alaan verrattuna, voidaan lukuisten kairausten ja geofysikaalisten luotausten perusteella todeta maaperän paksuuden olevan selvästi suurempi kuin muualla Suomessa keskimäärin. Kauhajoen sora- ja hiekkavarojen tutkimusten yhteydessä 1990-luvun alkupuolella tutkimuksia tehtiin sekä kohouma- että laaksoalueilla, ja niiden perusteella keskipaksuus on ainakin 25 metriä. Mitattujen syvyyksien tarkkaa keskiarvoa ei voida antaa, koska hyvin monissa tutkimuksissa kalliopintaa ei tavoitettu joko suuren kerrospaksuuden tai erittäin tiiviiden maakerrosten vuoksi. Mitatut paksuudet ovat yleisesti 20 – 50 metriä, mutta yli 60 metrin paksuudetkaan eivät ole harvinaisia. Suurin mitattu paksuus Kauhajoelta on löytynyt Karhukankaalta, jossa kairauksessa maakerrosten paksuudeksi todettiin lähes 100 metriä. Se ei ole Suomen ennätys, mutta on paksuudeltaan Suomen kärkipäässä. Vastaavia paksuuksia löydetään ainakin Salpausselkien alueelta, mutta myös joiltakin muilta isoilta harjualueilta, samoin Lounais-Suomen paksuilta savikoilta.
KATIKKA
Kauhanevan luoteisosan laiteella on rahkasammalten hyllyvän reunuksen keskellä kirkas lähdelampi, josta saa alkunsa Kauhajoen purojen aatelinen, Katikanluoma. Se saa matkata koko taipaleensa suon laidalta yhtymäkohtaansa Kauhajokeen suojeltuna ja lähes kokonaan luonnontilaisena. Katikanluoma ja sen varrelle maastoon uurtuneet Katikankanjonit ovat nimittäin osa Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa.
Alkukilometreillään rehevän kasvillisuuden reunustama puro kasvaa vähitellen lähdepurkautumien ansiosta. Katikan tilan pienien peltojen keskellä luoma pääsee osaksi kulttuurimaisemaa, jossa aika näyttää pysähtyneen vuosikymmenten taakse. Rakennusten vuoraamattomat, maalaamattomat, harmaat hirsipinnat auttavat kuvittelemaan pientilallisen arkimaiseman ennen suuria peltolakeuksia ja sahatavaran ja ulkomaalien yleistymistä. Puronnotkoon voi kuvitella laiduntavan karjan, jota käyskenteli vielä jokunen vuosi sitten sen rehevillä rinteillä puuston viileydessä välillä Katikanluoman raikasta vettä hörppien.
Keskustele aiheesta hashtagilla #kauhajokimaankamara.
