KAUHAJOEN HISTORIA

Lakeuden laidalle vedenjakajavyöhykkeelle kasvoi Kauhajoki. Sen eteläosiin eränkävijät suuntasivat Ylä-Satakunnasta ja Hämeestä, pohjoisosiin vaelsivat kyröläiset ja ilmajokelaiset.

Ensimmäiset neljä asukasta merkittiin aikakirjoihin 1571. Kahden vuosisadan aikana Kauhajoki tuli asutetuksi. Kantatalot seisoivat 1700-luvulla tukevasti jokien ja järvien rannoilla, ja torppien perustaminen larvamaille oli hyvässä vauhdissa. Väkiluku ylitti 2000 rajan 1800-luvun alussa. Myönteinen kehitys koki kovia Suomen sodassa 1808–1809,  kun viholliset polttivat kirkon ja kolmasosan taloista. Seuraavan sadan vuoden ajan kauhajokelaiset raivasivat peltoa 400 hehtaarista 14 000 hehtaariin. Vuonna 1868 Kauhajoki itsenäistyi omaksi kunnaksi.

Uuden vuosisadan alkaessa kauhajokelaiset osallistuivat täysin rinnoin aatteelliseen työhön nuorisoseuroissa, Kauhajoen Karhussa ja raittiusyhdistyksissä. Myös poliittinen elämä vilkastui. Torppien itsenäistyminen alkoi hyvissä ajoin, eivätkä valtiollinen itsenäistyminen ja sitä seurannut sotakaan raadelleet Kauhajokea pahimmalla mahdollisella tavalla. Tulevaisuus näytti valoisalta.

Liisa Ruismäki

 

Kauhajoelta löydetyt esihistorialliset esineet ovat kiviesineitä. Kourutaltta, pohjalaisen kirves, on vuosilta 6500–5500 eKr. Suomusjärven kulttuurin loppupuolelta tai kampakeraamisen kulttuurin ajalta. Taltta on Kauhajoen museon kokoelmista.

KAUHAJOEN ESIHISTORIA JA ERÄKAUSI

Lakeuden laidalle vedenjakajavyöhykkeelle muodostui vuosisatojen saatossa Kauhajoki. Jääkautinen mannerjää peräytyi runsaat 9000 vuotta sitten. Kun Itämeri ulottui valtamereen 8200–7500 eKr., Lauhanvuoren laki kohosi merestä pienenä pisteenä, karuna luotona – tulevan Kauhajoen ensimmäisenä maamerkkinä.

Laajenna sisältö
Knuuttilan talo kuuluu Kauhajoen vanhimpiin ja pantiin verolle 1580. Talo jaettiin vasta 1700-luvun lopulla Yli- ja Ala-Knuuttilaksi. Suomen sodan jälkeen 1814 Berndt Ludvig von Schantz osti Yli-Knuuttilan ja näin talo sai kolmen sukupolven ajaksi aatelisisännän. Kuvassa vuodelta 1896 herraseurue nauttii pöydän antimia ja työväki tekee taustalla töitä.

ASUTUS JA ELINKEINOT

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan toimesta 1500-luvulla voimistunut uudisasutus innoitti monia Suur-Ilmajoen talojen poikia ja renkejä asettumaan pysyvästi entisille eräsijoilleen, Kauhajoelle. Tulijoiden joukossa oli myös kyröläisiä, satakuntalaisia ja savolaisia uudisasukkaita. Kauhajoen kylä ja sen neljä asukasta merkittiin veroluetteloon 1571 ja Päntäneen neljä uudisasukasta 1579. Vuonna 1590 Kauhajoen kylässä oli 18 verotettavaa, Päntäneellä 8 ja Rauhahyypässä 10. Seuraavan vuosidadan alussa kymmenysverojen maksajia oli vuosittain 20–26.

Laajenna sisältö
Tervanpoltosta tuli kauhajokelaisille elintärkeä tulonlähde. Laivaliikenteen lisääntyminen 1600-luvulla maailman merillä teki tervanpoltosta kannattavaa. Terva valutettiin tynnyreihin, jotka tarkastettiin ja kruunattiin, että ovat oikean kokoisia. Tervatynnyri veti 48 kannua eli 125,6 litraa.

TERVA JA MUUT LISÄANSIOT

Kauhajoen maaperä oli suurelta osalta karua ja soista. Siksi maanviljelyksen rinnalle kehittyi turvallinen ja voimaperäinen karjatalous. Tervanpoltto taas oli kasvanut 1600-luvulta lähtien laajamittaiseksi teollisuudeksi, jolla kauhajokelaiset hankkivat runsaasti ylimääräistä hyvää. Talollisten elintasosta kertovat omaa kieltään 1800-luvun alun uudet kaksikerroksiset tuparadit ja runsaat käyttöesineet. Tervanpoltto jatkui voimallisena 1800-luvun puoliväliin asti. Höyrylaivojen yleistyminen vähensi tervan tarvetta, mutta silti tervahaudat savusivat vielä vuosikymmenien ajan Kauhajoen metsissä.  Vuosisadan lopulla ja 1900-luvun alussa sahat ja lankkujen tuotanto toivat metsien käyttöön uutta puhtia.

Laajenna sisältö
Kauhajoki sai rautatien ja rautatieasemat Aronkylään ja Kainastolle 1911. Venäjän vallan aikana aseman nimi oli sekä suomeksi että venäjäksi. Kauhajoen asema oli tyylikäs ja lujista hirsistä timprattu. Asemasta tuli nopeasti monen kauhajokelaisen ”päivystyspaikka”.

LIIKENNE

Liikenteellisesti Kauhajoki oli vuosisatojen ajan varsin edullisessa asemassa. Kyrönkankaan ja Kristiinan tiet tosin rasittivat talonpoikia joskus kohtuuttomastikin, mutta samalla ne olivat yhdyssiteinä niin Etelä-Suomeen kuin Ilmajoen emäpitäjäänkin. Tie toi Kauhajoelle pitkäaikaisia ja taitavia pappismiehiä, ja läpikulkuliikenne opetti kauhajokelaisiakin lähtemään opintielle. Ruotsin vallan viimeisinä vuosikymmeninä Kyrönkankaan tien käyttö kuitenkin väheni; samalla vähenivät myös Kauhajoen saamat virikkeet.

Ruotsin vallan viimeisinä vuosikymmeninä Kauhajoki jäi liikenteellisesti valtaväylistä syrjään. Tilanne korjaantui vähitellen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, kun Kauhajoen läpi kulkevat tiet kunnostettiin ja rakennettiin rautatie; 1700-luvun kaltaista liikenteen solmukohtaa Kauhajoesta ei kuitenkaan tullut.

Liisa Ruismäki

Laajenna sisältö
Verotus edusti esivallan kovaa kouraa. Kauhajoen uudisraivaajiin käsi ulottui, kun Ruotsin valtio keräsi ns. hopeaveron 1571 lunastaakseen takaisin Tanskalle sodassa menettämänsä Älvsborgin linnoituksen. Menestyneitä sotilaita kuningas palkitsi antamalla heille läänityksiä eli oikeuden kerätä verot määrätyltä alueelta ja käyttää muutakin käskyvaltaa. Tällainen perinnöllinen läänitys oli 1652–1684 Kaarleporin kreivikunta, johon kuului Ilmajoki sekä osia Lapuasta ja Vöyristä.

KAUHAJOKELAISET JA ESIVALTA

Kauhajoki oli 1500-luvulta alkaen osa Ilmajoen kirkkopitäjää. Siellä oli niin valtiovaltaa edustava nimismies kuin emäseurakunnan kirkkoherrakin. Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla kauhajokelaiset maksoivat useita vuosikymmeniä veronsa valtion sijasta aatelissukujen hallitsemalle Kaarleporin kreivikunnalle. Verotus palautettiin valtiolle 1684.Kauhajoki kaipasi itsenäisempää asema Ilmajoen kirkkopitäjässä. Päätös omasta seurakunnasta saatiin jo 1858, mutta se toteutui vasta 1882. Oman nimismies Kauhajoelle tuli vasta 1864. Seuraavana vuonna säädetty laki kunnallisesta itsehallinnosta toteutettiin 1868. Kauhajoki irtautui Ilmajoesta omaksi kunnaksi ja sai seurakunnalta hoidettavakseen maalliset tehtävät. Kirkolle jäivät hengelliset asiat ja väestökirjanpito.

Liisa Ruismäki

Laajenna sisältö
Kauhajoen viides kirkko sai 1902–1903 toteutetussa remontissa ajankohtaan kuuluneen tyylin mukaisen ulkoasun. Kauhajoen kaikki kuusi kirkkoa ovat seisseet samalla paikalla 1584 rakennetusta saarnahuoneesta nykyiseen kirkkoon.

HENGENVILJELY

Kauhajoen henkinen kehitys oli kappelin papiston ohjauksessa. Kappelilla oli ollut onni saada 1600-luvulta lähtien tarmokkaita ja tunnollisia pappeja. Heidän asenteistaan paljolti johtui, ettei Kauhajoella ollut esim. noitavainoja tai opillista hajaannusta. Omat rakennushankkeetkin suoritettiin melko yksimielisesti. Velvollisuudet emäseurakuntaa ja sieltä tulleita vaatimuksia kohtaan sen sijaan aiheuttivat enemmän vastustusta. Kappeli halusikin itsenäistyä jo 1800-luvun alussa, mutta siinä ei onnistuttu.

Suomen sodan kovat koettelemukset, jälleenrakennus ja kaiken voittava pellonraivaus veivät ihmisten ajan niin täysin, että uusiin virikkeisiin ja hankkeisiin ei 1800-luvun alkupuoliskolla liiennyt voimia. Koulutielle kaupunkeihin lähetettiin vain säätyläisperheiden poikia, ja lastenopetuksessakin oli suuria puutteita. Papit vaihtuivat usein eikä laaja-alaista henkistä johtajaa ehtinyt kasvaa kenestäkään.

Laajenna sisältö
Suomen sodasta tuli kuluneeksi sata vuotta 1908. Toinen venäläistämiskausi, sortokausi, oli juuri alkanut ja Helsingin yliopiston Eteläpohjalainen osakunta innosti Suomen sodan taistelupaikkakuntien yhdistyksiä pystyttämään tapahtumapaikoille muistomerkkejä. Nuorisoseura järjesti Kauhajoen taistelun komean 100-vuotisjuhlan kirkossa ja Rientolan kentällä, josta juhlaväki siirtyi kulkueena taistelupaikalle.

SUOMEN SOTA 1808-1809

Suomen sota 1808–1809 katkaisi Kauhajoen myönteisen kehityksen. Aineelliset vahingot olivat suuret, kun venäläiset kostivat heidän kuljetuksiinsa kohdistaman ryöstön.  Kesän 1808 aikana venäläiset polttivat 26 talon rakennukset, myös kirkko, pappila ja lukkarin puustelli poltettiin, 14 siviiliä tapettiin ja viljelyksiä sotkettiin. Sadoittain eläimiä teurastettiin vihollisen ruokapöytiin. Kauhajoen kirkonkylästä risteytyivät tiet Hämeeseen ja rannikolle, ja siksi paikkakunnan hallinta oli sodan osapuolille tärkeää. Kauhajoella käytiinkin viisi merkittävää taistelua.

Sodan seurauksena myös henkinen pääoma heikkeni: Väkiluku laski, kappalainen muutti pois ja lukutaitokin oli ruostunut. Kesti kauan, ennen kuin Kauhajoki pääsi taas jaloilleen. Valtiollisen aseman muutos 1809 ei yksityistä kauhajokelaista paljon liikuttanut. Uudisrakentaminen ja jokapäiväisen leivän hankinta täyttivät arjen.

Liisa Ruismäki
Laajenna sisältö

Kauhajokelaisen talon rakennukset muodostivat 1700-luvulla yleisesti umpipihan. Seuraavalla vuosisadalla umpipihat vähitellen väistyivät, mutta pihapiiri säily silti suojaisana. Päärakennus, tuparati, oli usein kaksikerroksinen tai puolitoistakerroksinen, joissa ylhäällä oli matalat haukkaikkunat ja päädyissä korkeat ikkunat. Santeri Ikkelän talo Aronkylässä.

KAUHAJOKELAINEN TALO JA ELÄMÄNPIIRI

Suomen sodassa 1808–1809 venäläiset polttivat 26 talon rakennukset, mikä oli lähes kolmasosa verotaloista. Lisäksi poltettiin kirkko pappila ja lukkarin virkatalo sekä muutamia torppia ja sotilastorppia. Korvausvaatimuksiin on merkitty tarkasti, millaisia poltetut rakennukset olivat. Vanhat talot olivat yksikerroksisia ja aika pitkiä, uusimmat päärakennukset, tuparadit, olivat joko kokonaan tai osittain kaksikerroksisia. Katteena käytettiin eniten tuohi- ja malkakattoja. Kaikkein komeinta ja uudenaikaisinta rakentamista edusti 1700-luvun lopussa rakennettu Yli-Knuuttila, jonka päärakennus oli täysin kaksikerroksinen kaksinkertaisine ikkunoineen ja navetassa lehmille tuli vesi kourua pitkin juomakuppeihin.
Laajenna sisältö

Suomen sodasta tuli 1908 kuluneeksi sata vuotta. Muistojuhlat ja muistomerkit olivat oiva tapa vahvistaa itsetuntoa keskellä toista sortokautta. Pohjalaisen osakunnan innoittamana myös Kauhajoen nuorisoseura järjesti Kauhajoen taistelun 100-vuotisjuhlan 10.8.1908. Juhlaksi piti pystyttää taistelun uusi muistomerkki, mutta salassa pidetty yritys epäonnistui. Juhlassa harmaahapsinen kunnallismies Aapeli Toivakka (keskellä) seppelöi vanhan paikalla olleenpuuristin. Kivinen patsas makasi maassa.

KAUHAJOKELAISET SUOMEA ITSENÄISTÄMÄSSÄ

Venäläistämistoimien alkaessa Kauhajoki oli vahva maatalouspitäjä, joka suhtautui vielä useita vuosia suopeasti keisariin. Valtaosa väestöstä kannatti myöntyvyyslinjaa, perustuslaillisuuden näkyviä puolustajia oli vain muutamia. Suuret kansanjuhlat ja Suomen sodan 100-vuotismuisto nostivat itsetuntoa ja halua Suomen itsenäistymiseen.

Laajenna sisältö
Hermanni Kakkori perheineen peltotyössä.

Kauhajoki itsenäisessä Suomessa

Kauhajokelaiset elivät voimakkaasti maataloudesta myös 1900-luvulla. Vuonna 1920 maataloudesta sai toimeentulonsa 91 % väestöstä. Itsenäisiä viljelijöitä ja heidän perheenjäseniään oli 52 %, virkataloissa asuvia 1,3 %, torppareita ja lampuoteja 21,6 %, mäkitupalaisia ja  itsellisiä 23,6% ja muita 1,5 %.  Peltoa oli 16 456 hehtaaria. Kauhajoen saha oli pitkään ainut suurehko teollisuuslaitos paikkakunnalla, mutta erilaista pienteollisuutta syntyi jo 1930-luvulla runsaasti. Kauhajoen henkikirjoitettu väestö 1920 oli 14 826, heistä asui Amerikassa 2 207 henkeä.

Koulutukseen kiinnitettiin suurta huomiota. Kansakouluja perustettiin joka puolelle laajaa Kauhajokea niin, että niitä oli 1939 jo lähes 30 ja sotien jälkeiset suuret ikäluokat tarvitsivat vielä seitsemän koulua lisää, mutta kaikkia ei edes ehditty rakentaa, kun ensimmäisiä jo alettiin yhdistää naapurikylän kouluihin. Jatko-opintoja varten aloittivat toimintansa maamieskoulu 1919, kotitalousopisto 1920, evankelinen kansanopisto 1925 ja yhteislyseo 1928.Laajenna sisältö

Keskustele aiheesta hashtagilla #kauhajoenhistoria.