Kauhajoen rakennetusta ympäristöstä ja sen helmistä on julkaistu kaksi teosta. Teemaa tarkastellaan luonnonkirjasarjan osassa ”Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja”. Kirjassa tarkastellaan paitsi rakennettuja ympäristöjä, myös ihmisen kädenjälkiä luonnonmaisemassa. Hämes-Havunen on vanha talonpoikaisrakennusten kokonaisuus, jonka sisälle muodostuu kaksi umpipihaa. Kirjassa kerrotaan, kuinka tämä 1800-luvulta peräisin oleva pohjalaisen rakennustaidon helmi saatiin säilymään tuleville sukupolville ja mikä merkitys rakennuskokonaisuudella on Suomen kulttuurihistoriassa.

Hyypänjokilaakson verkkoaineisto tarjoaa runsaan annoksen kulttuuriympäristön tuntemiseen, kasvatukseen ja opetukseen soveltuvaa aineistoa. Nina Jolkkonen-Poranderin koordinoimassa kulttuuriympäristöä käsittelevässä aineistossa Hyypänjokilaakso on esimerkkinä ihmiskäden maisemaan jättämästä jäljestä. Paketissa esitellään monipuolisesti miten ja millaisessa luonnossa ihminen on toiminut, miten se on vaikuttanut historian eri aikakausina ja millainen kulttuuriympäristö on tänään. Kaikkiin kulttuuriympäristön eri näkökulmiin kuuluu tehtäviä sekä koko aineistoon perustuvat tehtäväpaketit kulttuuriympäristön eri osa-alueista kaikille, jotka haluavat aiheeseen perehtyä. Hyypänjokilaakso-aineistoon sisältyvien linkkien kautta voi tutustua kulttuuriympäristöön laajemminkin.

Hyypänjokilaakson verkkoaineisto
Hyypänjokilaakson verkkoaineisto

Rakennettu ympäristö