Rikas elämä – Opetusneuvos Matti Porkkalan yhdeksän vuosikymmentä
Opetusneuvos Matti Porkkala tunnetaan Kauhajoella ja Etelä-Pohjanmaalla monipuolisena kulttuurivaikuttajana. Yli viisikymmentä vuotta kestänyt opetustyö kansakoulussa ja Kauhajoen muissa oppilaitoksissa loi pohjan hänen elämäntyölleen. Paremmin Matti Porkkala tunnetaan maakunnassa kuitenkin musiikkimiehenä ja taidemaalarina. Hän oli perustamassa Kauhajoen orkesteria, kunnan musiikin ”lippulaivaa”, joka oli ensimmäinen taidemusiikkia soittava maaseutuorkesteri maassamme. Ensiviulistin ura orkesterissa kesti 60 vuotta. Muotokuvia syntyi vuosikymmenien varrella 159, runoja parikymmentä.
Kauhajoella ei ole montakaan kulttuuri- ja sivistyshanketta, jota Matti Porkkala ei olisi ollut perustamassa ja toimintaan laittamassa. Se vako, jonka hän kynti Kauhajoen ja koko maakunnan kulttuurin sarkaan, on todella syvä.
Torpparin ja maatyöläisen pojasta kasvoi vahva isänmaan ystävä ja Suomen itsenäisyyden puolustaja. Matti Porkkala osallistui kolmeen sotaan: kansalaissotaan, talvisotaan ja jatkosotaan. Maanpuolustustyö suojeluskuntajärjestössä oli lähellä hänen sydäntään.
Neljä sanaa: kirja, viulu, kotiseutu ja isänmaa kuvaavat asioita, jotka ovat olleet kaikkein rakkaimpia Matti Porkkalalle.