Kauran sotilasvirkatalo

Kun Ruotsin armeijassa siirryttiin 1600-luvun lopulla ruotujakoon, tarvittiin päällystölle virkatalot, joka oli upseerin palkkaetu. Pohjanmaalla ruotujakolaitos saatiin toteutettua vasta 1733. Kauhajoen taloista muodostettiin 14 ruotua, joissa kussakin oli 3–5 taloa. Kahdessa ruodussa oli myös Kurikan Miedonkylän taloja. Jokainen ruotu hankki sotamiehen ja hänelle torpan, josta sotilas sai toimeentulonsa. Kauhajoen ruotusotilaat kuuluivat Pohjanmaan rykmenttiin ja Ilmajoen komppaniaan.

Ruotuarmeijan aika

Ilmajoen komppanian vänrikin virkataloksi, puustelliksi, otettiin 1/3 manttaalin Kauran kruununtila 1734. Kaura oli jo 1600-luvun lopulla joutunut verovelkoihin ja siitä oli tullut kruununtila, johon valtio voi asettaa uuden viljelijän. Vuonna 1690 Ilmajoen käräjillä Kaurasta päätettiin tehdä kappalaisen virkatalo, pappila. Kauhajoen kappalainen Jakob Haustramnius piti kuitenkin Kauraa liian kaukana ”3/4 peninkulman päässä kirkosta ja hänen täytyisi matkustaa kahden joen yli suuressa vaarassa syksyisin ja keväisin päästäkseen kirkkoon”. Käräjälautakunta piti 1691 huomautusta aiheellisena, eikä Kaurasta ei tullut pappilaa. Talo jäi kruunun omistukseen ja ruotujakolaitoksen myötä Kaurasta oli vaivatonta tehdä sotilasvirkatalo.
Ilmajoen komppanian vänrikeistä vain muutamat asuivat ensimmäisten vuosikymmenien aikana Kaurassa, vaan antoivat virkatalonsa vuokralaisten, lampuotien, hoidettavaksi. Vänrikki Johan Lönnrot hallitsi Kauraa kahteen otteeseen ja ainakin ensimmäisellä kerralla 1730-luvulla hän asui siellä. Myös Johan Rahsesta on rippikirjassa merkintöjä 1740-luvulta. Vänrikki Rahse käräjöi ahkerasti työvoiman saamiseksi virkataloonsa. Kauran lampuotina toimi 1730-luvun lopulla 1740-luvun alkuvuosina Jaakko Antinpoika Teevahainen (s. 1699). Upseerit palasivat pysyvämmin virkataloonsa vasta 1770-luvun lopussa. Puustelli vaurastui vuosikymmenten kuluessa niin, että se arvioitiin 1750-luvun veromittauksessa 11/24 manttaalin taloksi ja myöhemmin 2/3 manttaalin taloksi.

Pisimpään Kauran vänrikin puustellissa asuivat kapteeni Georg Jakob Printz (s. 1731 Lappeenranta, k. 1806 Kauhajoki) sekä hänen poikansa Carl Georg Printz 1778–1787 ja Gustaf Jakob Printz 1787–1816. Elämänsä viimeiset vuodet Kaurassa asui myös Georg Jakob Printzin perheetön veli vänrikki Carl Printz (s. 1737, k. 1806 Kauhajoki). Kapteeni Printz taisteli Keski-Euroopassa 7-vuotisessa sodassa, josta palasi Ilmajoen komppanian päälliköksi ja johti miehiään Pommerin sodassa 1760–1762. Georg Jakob Printz asui kapteenin virkatalossa Ilmajoen Havuselassa 1774–1779, mutta erosi armeijasta 1778. Samana vuonna poika Carl Georg (s. 1771 Ylistaro, k. 1852 Siikainen) nimettiin 7-vuotiaana Ilmajoen komppanian vänrikiksi ja sai nautintaansa Kauran puustellin. Isä Georg Jakob ja äiti Märta Margareta Freidenfelt (1741–1806) muuttivat lapsineen poikansa virkataloon 1779 ja asuivat siellä kuolemaansa asti. Molemmat vanhemmat ja setä kuolivat 1806. Carl Georg palveli kapteenina Pohjanmaan rykmentissä ja osallistui 1808 Kauhajoella käytyihin taisteluihin.

Vänrikki Gustaf Jakob Printziä (s. 1776 Ilmajoki) kasvatettiin isänsä jalanjäljille pikkupojasta lähtien. Ajan tavan mukaan ensimmäiset upseerinimitykset annettiin jo lapsena, ja Gustafistakin tuli Ilmajoen komppanian vänrikki 11-vuotiaana 1787. Hän asui Kaurassa – sen minkä upseeriuraltaan ehti – 1770-luvun lopulta vuoteen 1816. Gustaf Printz osallistui Suomen sodassa 1808 mm. Parjakan ja Nummijärven taisteluihin ja sai eron armeijasta 1809. Sodan jälkeen Printz vaati 546 pankkiriksin korvauksia venäläisten aiheuttamista vahingoista, Kauran puustellin viljelyksien sotkemisesta ja muista tuhotöistä.

Lampuoteja

Suomi liitettiin Venäjään 1809 ja ruotuarmeija hajotettiin 50 vuodeksi 1810 ja lopullisesti 1867. Entiset upseerit saivat kuitenkin pitää virkatalot kuolemaansa saakka. Gustaf Jakob Printz (k. 1834) muutti 1816 Siipyyhyn ja sieltä Kristiinankaupunkiin, mutta nautti armeijasta eroamisensa jälkeen Kauran puustellin eduista vielä 25 vuotta. Virkataloa hoitivat ensin rengit ja piiat, lyhytaikaiset vuokralaiset, kunnes lampuodiksi tuli Kurikasta talollinen Erkki Tuomaanpoika vuosiksi 1821–1830. Seuraavalla vuosikymmenellä Kauran puustellia hoiti lampuotina Enon pappilan Lammin torppari Juho Jaakonpoika (s. 1804).

Lautamies Juho Tuomaanpoika Marttila (s. 1803, k. 1861) teki 13.10.1841 virkatalojen vuokrasäännösten mukaisen sopimuksen 25 vuodeksi alkaen 14.3.1842. Vuokraksi sovittiin 12 tynnyriä viljaa vuodessa. Kauraa viljeli hänen puolestaan lampuotina Teuvalta tullut Hermanni Juhonpoika Talvitie. Myös aikaisempi lampuoti Erkki Tuomaanpoika asui Kauran puustellissa.

Juho Tuomaanpoika Marttila oli ensin Marttilan Kiviniemen torppari ja sitten Ala-Marttilan isäntä, taitava lautamies, joka sai herastuomarin arvon. Suomen kirkon 700-vuotisjuhlassa Keisari Aleksanteri II myönsi herastuomari Juho Tuomaanpoika Marttilalle pronssisen ansiomitalin tunnustuksena Kauhajoen kappalaisen Fredrik Ollonqvistin murhaajan kiinni ottamisesta 1851.

Kauran puustellin päärakennus edusti Kauhajoella 1700-luvun jälkipuoliskolla yleistä paritupaa, jollaisia myös vänrikin virkatalot tyyppipiirustusten mukaan olivat. Siinä oli asuinhuone ja vierashuone, joiden välissä oli eteinen ja sen perällä kamari. Mittasuhteetkin olivat samat kuin vauraissa yksikerroksisissa talonpoikastaloissa ennen Suomen sotaa 1808 tapasi olla. Virkatalo oli 30 kyynärää (18 m) pitkä, 12 kyyn. (7,2 m) leveä ja 6 kyyn. (3,6 m) korkea ja rakennettu kivijalalle. Katteena oli tuohi- ja malkakatto, joka katselmusta tehtäessä 1847 vaati kunnostusta.

Muita pihapiiriin kuuluvia rakennuksia olivat vanha ja uusi ruoka-aitta, vilja-aitat, työkaluvaja, kellari, talli, navetta, lampola, sikala, käymälä, rehulato, vanha ja uusi riihi, sauna, puron ylittävä silta, ryytimaa, humalatarha ja mylly. Monissa rakennuksissa oli korjattavaa.

Herastuomari Juho Tuomaanpojan kuoleman jälkeen Kauraa hallitsi vuokra-ajan viimeiset vuodet leskeksi jäänyt Susanna Samuelintytär Marttila (s. 1822) ensin yksin ja sitten yhdessä toisen miehensä Juho Jaakonpoika Marttilan kanssa. Vuokrasuhde päättyi 1866, vuotta aikaisemmin kuin alun perin oli sovittu.

Puustellisääntö ohjeisti vuokrausta

Gustaf Jakob Printzin kuoleman jälkeen Kauran vuokrauksesta päättivät lääninkonttori ja kruunuvouti. Puustellien hoidosta määrättiin puustellisäännössä, ja säädösten toteutumista valvoi vuonna 1863 annetun asetuksen mukaan virkatalojen tarkastaja. Hän piti muutaman lautamiehen avustamana puustellin katselmuksen viiden vuoden välein ja aina, kun vuokralainen vaihtui. Virkatalot oli vuokrattava huutokaupalla aina kokonaisina ja vähintään 50 vuodeksi, vuoden 1894 asetuksen mukaan 25 vuodeksi. Vuokralaisten ei kuitenkaan enää autonomian aikana tarvinnut huolehtia puustellien tyyppipiirustusten mukaisista päärakennuksista. Kauraankin lampuoti rakensi yksityisen asuinrakennuksen. Viimeisen sanan sotilasvirkatalojen vuokrauksesta sanoi Keisarillisen Senaatin Sota-asiain toimituskunta. Kauraankin lampuoti rakensi yksityisen asuinrakennuksen.

Kauran puustelli vuokrattiin 1865 tehdyllä sopimuksella 14.3.1866 lähtien 50 vuodeksi Juho Jaakko Korpi-Arolle. Vuokraksi sovittiin 26 tynnyriä viljaa vuoteen 1886 saakka, mistä lähtien vuotuinen korko kasvatti vuokran 28 tynnyriin 18 kappaan ja vuodesta 1896 lähtien 30 tynnyriin 6 kappaan puoliksi ruista ja puoliksi kauraa. Vuokrasopimusta tehtäessä Kauran puustellissa oli 12 torppaa: kaksi Niemen torppaa, Ristimäki, Hyyppä, Kuivanoukka, Rosten, Kujanpää, Harju, Hirsimäki, Marjamäki, Sahankoski ja Mäenpää. Torppien sopimukset vaihtelivat suuresti. Kuivanoukasta tehtiin vuokratyötä joka kolmas viikko, Hyyppä ja molemmat Niemen torpat tekivät töitä talolle joka neljännen viikon ja Ristimäki joka viidennen viikon, muut torpat vain kaksi viikkoa vuodessa.

Korpi-Aro rakensi Kauran entiseen virkataloon uuden, nykyisen, päärakennuksen 1869 ja kunnosti taloa muutenkin. Virkatalosta alettiin käyttää nimeä Aro-Kaura. Sen hallinta siirtyi Korpi-Aron pojalle Matti Jaakonpoika Aroselle marraskuusta 1873 toukokuuhun 1888. Vuokra-ajan alkuaikoina vuonna 1875 Kaurassa oli 3 hevosta, 2 sonnia, 10 lehmää, 3 hiehoa, 5 vasikkaa, 35 lammasta, 2 sikaa ja 5 kanaa.

Vuonna 1875 Kauran virkatalossa oli yhdeksän torppaa, sillä molemmat Niemen torpat oli liitetty taloon ja Marjamäki Rostenin torppaan. Seitsemässä torpassa oli hevonen, Kuivanoukassa kaksi, jokaisessa torpassa oli 2–5 nautaa, yhteensä 34 ja seitsemässä torpassa 6–15 lammasta, yhteensä 67. Torppien kylvössä oli 8 tynnyriä 24 kappaa ruista ja 15 tr 6 kapp. kevätviljaa. Torpankontrahdit olivat muuttuneet puustellin isännän vaihduttua 1866. Kuivanoukan vuokra oli 104 hevostyöpäivää, Ristimäen, Kujanpään ja Hirsimäen vuokrat 52 hevostyöpäivää, Harju, Mäenpää ja Sahankoski (Lohikoski) tekivät taloon 78 miestyöpäivää, Hyyppä ja Rosten maksoivat 7 tynnyriä viljaa. Hevostyöpäivät tehtiin omin eväin, muut talon ruuassa. Sahankosken torppa oli ¾ peninkulman (n. 8 km) päässä, muut alle virstan (1069 m) etäisyydellä Kauran talosta.

Matti Jaakonpoika Arosen jälkeen Kauraa vuokrasi siirtosopimuksella pari vuotta Jaakko Jaakonpoika Antila.

Torpparit työvoimana

Kauran entinen Ilmajoen komppanian vänrikin puustelli arvioitiin 2/3 manttaalin tilaksi viimeistään 1830. Sillä oli 1800-luvun alkukymmeninä 3–4 torppaa, vuosisadan puolivälissä jo kymmenen ja vuonna 1885 torppia oli 13. Puustelli sai työvoimansa suureksi osaksi torpparien päivätöistä. Vuonna 1885 yhdeksän torpan sopimuksissa oli pelkästään miestyöpäiviä, joiden määrä vaihteli Kytölän 52 päivästä Mäenpään 78 miestyöpäivään vuodessa. Vanhimman torpan, Rostenin, vuokra oli 6 tynnyriä jyviä, 4 mies- ja 6 hevostyöpäivää talon ruuassa. Hyypän (Hyyppäsen) torppa puolestaan maksoi 9 tynnyriä jyviä ja teki 3 hevostyöpäivää talon ruuassa, Hirsimäen kontrahti oli 52 hevos- ja 3 miestyöpäivää sekä Kujanpään 68 hevos- ja 5 miestyöpäivää. Kovin vuokra taisi olla Kuivanoukan (Noukka) torpan 104 hevostyöpäivää. Virkatalosta maksettava vuokra oli katselmuksen mukaan ”vuokraajalle hyvin edullinen” 26 jyvätynnyriä (42,87 h), josta pelkästään torppareilta sai 15 tynnyriä jyviä ja 750 päivätyötä, siitä kolmasosa hevosella. ”Kuitenkin täytyy toiselta kannalta ottaa lukuun isot kunnallis- ja muut maksut, jotka virkataloa ison manttaalin takia rasittavat”, todetaan katselmuspöytäkirjassa.

Torppien määrä kasvoi vuoteen 1895 mennessä 19:ään ja sopimusehtoja saatettiin muuttaa vuokralaisten vaihtuessa. Puustellin vuokraaja Matti Aronen teki Rostenin torpasta 1884 kontrahdin Hyyppäsen torpparin Samuel Juhonpojan kanssa, ja siinä miestyöpäiviä oli 12 ja hevostyöpäiviä 4 sekä 6 tynnyriä viljaa. Samuel Juhonpoika pysyi sopimuksestaan huolimatta Hyyppäsessä, kunnes osti Ala-Rahkolan talon 1894. Hänen hyväksymänsä Rostenin torpankontrahti kuitenkin toteutui ja oli voimassa 1895. Kun Samuel Juhonpoika lähti Hyyppäsestä, torppa jäi hänen tyttärelleen ja vävylleen. He maksoivat vuokraa 1895 edeltäjäänsä enemmän: 9 tynnyriä viljaa, 4 hevostyöpäivää ja 12 miespäivätyötä omassa ruuassa. Noukan torpan vuokraan lisättiin kymmenen vuoden aikana 6 miestyöpäivää omassa ruuassa.

Vaikka monien Kauran torppien vuokrat vähitellen kasvoivat, kontrahdit pysyivät silti kohtuullisina ja noudattivat suunnilleen samaa tasoa kuin pappiloiden vuokrat. Vuokrat saattoivat myös laskea, kuten Kujanpään torpan vuokra, joka aleni 52 juhtatyöpäivään.

Puustellin tilanpitoa

Virkatalossa oli 1885 viljelyksessä noin 77 tynnyrinalaa (38 ha) peltoa, johon kuului vanha alkuperäinen pelto, hevoshaka sekä noin 20 tynnyrinalaa (10 ha) Isosta niitystä. Maa oli hyvää hietamultaa, osittain hiukan savensekaista. Viljelytapana oli epäsäännöllinen kolmivuoroviljely. ”Maanviljelystä arvosteltaessa, ei voida vuokraajaa ylistää, sillä syystä tehtyjä muistutuksia on monessa kohdassa annettu”, totesivat katselmusmiehet 1885. Ojitus oli vaillinainen tai kokonaan hunningolla ja viljankasvu osittain heikkoa. ”Tämä kaikki osoittaa, ettei lannan saanti talossa vastaa viljellyn maan eikä siinä kasvavan viljan vaatimuksia, josta huonot sadot ja maan heikontuminen ovat seurauksena.”
Katselmusmiehet opastivat vuokraajaa ”parempaa huolta pitämään ojaamisesta ja heinänviljelystä ja lannan valmistamisesta, johon hänen käskettiin käyttää ojaturpeita sekä mutamaata josta ei suinkaan ole puutesta”. Vuokraajan torppareilta saama työvoima oli ”riittävä ja työaseet välttävät, kun niitä vaan oikeaan aikaan ja oikealla tavalla käytettäisiin”. Talouskatselmus ei ollut mikään muodollisuus, vaan siinä puututtiin oikeasti virkatalon hoitoon osoittamalla epäkohtia ja ohjeistamalla vuokraajaa niiden korjaamiseen.
Vuonna 1890 Kauran puustellin vuokraajaksi, arendaattoriksi, vaihtui siirtosopimuksella Antti Jaakonpoika Ponsijärvi (myöh. Kaura). Hänen hallussaan tila oli vuoteen 1916, jolloin Korpi-Aron 50 vuodeksi tekemä vuokrasopimus päättyi. Ponsijärvi oli tarmokas viljelijä, joka omaksui kaikki oman aikansa uudistukset. Pelloissa kasvoi kylvöheinää ja niitä lannoitettiin runsaasti mm. luujauholla, tuomaskuonalla, kainiitilla ja superfosfaatilla. Vuonna 1910 viljelyksessä oli 48 ha peltoa, josta n. 5 ha oli raivattu viimeisen viiden vuoden aikana sekä muutama hehtaari niittyjä. Osa uudisviljelyksistä oli laadultaan huonoa maata. Katselmuksessa isäntää, Ponsijärveä, kehotettiinkin huolehtimaan mieluummin entistä paremmin vanhoista pelloista kuin raivaamaan uutta.
Syksyllä 1908 Kauran peltoihin kylvettiin 18 hl ruista, keväällä 1909 kylvettiin 3,5 hl ohraa, 23 hl kauraa, 15 hl perunoita, 8 hl sekaviljaa (kauraa ja ohraa), ½ tynnyrinalaa turnipsia ja 100 kg heinänsiemeniä. Syksyn sato oli: 85 hl rukiita, 30 hl ohria, 145 hl kauroja, 45 hl sekaviljaa, 130 tynnyriä turnipsia ja arviolta 30 000 kg heiniä. Talossa oli 6 hevosta, 19 lehmää, 2 sonnia, 6 hiehoa, 15 lammasta, 5 vuonaa, 3 sikaa, 10 kanaa ja 2 kukkoa. Metsää oli 415 ha. Vuokra oli edelleen 26 tynnyriä (42,87 hl) viljaa, puoleksi rukiita ja puoleksi ohria. Torppia ja mäkitupia oli 22, joista talo sai riittävästi työvoimaa.

Kauhajoen Alapään Osuuskassa, paikkakunnan vanhin, toimi Kauran päärakennuksessa kolmekymmentä vuotta 1904–1934. Kirjanpitäjänä toimi Kauran puustellin poika Antti Konrad Kaura. Alapään Osuuskassan toimialueena olivat Aron ja Harjan kylät.

Uudet määräykset ja uusi aika

Sotilasvirkataloja koskevat määräykset muuttuivat 1915 niin, että niistä voi vuokrata koko tilan tai sen osia. Kauran vanhassa puustellissa toteutettiin 1910-luvulla asuin- ja vuokratilojen ositus ja pientilojen perustaminen. Työ aloitettiin jo ennen asetuksen muuttamista 1913, kun 15 asuin- ja viljelystilan tilukset mitattiin. Ositus tehtiin 1915 ja pyykitys 1917. Eri työvaiheet toteutti Vaasan lääninkonttorin vanhempi maanmittari Albert Gustafsson. Lopputuloksena oli Aro-Kauran kantatila ja 15 asuin- ja viljelystilaa, jotka voi vuokrata erikseen. Uusista viljelystiloista suurin osa oli Kauran torppia.

Vuonna 1917 valtio vuokrasi Aro-Kauran kantatilan edellisen vuokraajan pojalle Samuel Vihtori Kauralle 25 vuodeksi. Vuokraa piti maksaa 1280 mk vuodessa. Torpparit saivat vuokrata hallussaan olevat viljelystilat itse. Kauran entisen sotilasvirkatalon viljelykset olivat vuonna 1934 kasvaneet 54,8 hehtaariin, ja siitä oli tullut maa- ja kotitalousopiskelijoiden harjoitustila. Viljelyksessä oli vehnää, ruista, ohraa ja kauraa, perunoita, juurikasveja, vihantarehua ja heinää. Koneita oli yksipuolinen oja-aura, niittokone, haravakone, heinänpöyhijä, perunannostokone ja osuuskunnan puimakone. Hevosia oli kuusi.

Navetassa oli 2 sonnia, 23 lehmää, 6 sonnimullia ja hiehoa sekä 4 vasikkaa. Molemmat sonnit ja 10 lehmää olivat kantakirjassa ja karjanhoito muutenkin hyvällä tasolla, ”tarkkailukarjaa”. Talven yli elätettiin yksi lihotussika, karju, kuusi nuorta sikaa ja kymmenen emakkoa, joilla oli paljon pieniä porsaita. Lisäksi kartanolla määki 40 lammasta ja 250 Leghorn-kanaa täydensi äänimaailmaa. Kaikkia eläimiä kasvatettiin niiden omien tuotteiden lisäksi myös siitostarkoituksiin.

Samuel Vihtori Kauran kuoltua 1937 Kauran virkatalon kantatila vuokrattiin hänen leskelleen Lempi Maria Kauralle ensin viiden vuoden siirtosopimuksella ja sitten uudella vuokrasopimuksella väliaikaisesti vuoteen 1947 saakka. Vuosivuokraksi sovittiin 44 hl viljaa. Vuokrakautta leimasi sota-aika ja sen seuraukset. Valtion omistamasta Kauran entisestä Ilmajoen komppanian vänrikin virkatalosta lohkaistiin Maanhankintalain 1945 perusteella suurin osa asutustiloiksi. Kaurasta luovutettiin asutukseen 24 ha peltoa, 10 ha maatalouskelpoista maata sekä 40,5 ha metsää. Niistä muodostettiin kuusi tilaa. Vuoden 1946 katselmuksessa Kauran maista oli jäljellä 21,4 ha peltoa ja 1,25 ha niittyä sekä metsää.

Entinen Ilmajoen komppanian vänrikin virkatalo on ollut jo pitkään yksityisomistuksessa, kun Pekka Ala-Harja osti sen 1974.

Kauran sotilasvirkatalon tiluskartat 1872–1917

Lähdeviitteet

Ilmajoen ja Kauhajoen kirkonkirjat. www.sukuhistoria.fi; Kamaritoimituskunta Ed 7–9. Korvausvaatimukset Vaasan läänistä vuosien 1808–1809 sodan menetyksistä. Kansallisarkisto (KA); Pohjanmaan jalkaväkirykmentti. Ansioluettelo 1722–1808, Pääkatselmusluettelot 1779 ja 1790. www.sukuhistoria.fi; Kyläkoski, Kaisa: Neljä naimatonta sisarusta. http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2017/11/nelja-naimatonta-sisarusta.html; Ruismäki, Liisa (1987): Kauhajoen historia esihistoriasta vuoteen 1918. Kauhajoki: Kauhajoen kunta ja seurakunta, 270–275, 328.

Kauhajoen ja Kristiinankaupungin kirkonkirjat; Aro-Kauran sotilasvirkatalon katselmuspöytäkirja 1847. Kansallisarkisto (KA) Vaasa; Arkistojen portti. http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Virkatalot; Vaasan läänin maakirjat 1845. http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?new=1&haku=Maakirjat; Käkisalmen ja Vihdin seudun Printzejä. http://www.phpoint.fi/ulrikaj/famprin.htm; Fors, Anu (2014): Kalajoen vanhan apteekin uusi elämä. Hirsirakennuksen siirtäminen ja uudelleenrakennussuunnitelma. Diplomityö, Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunta. Oulu. https://docplayer.fi/1317652-Kalajoen-vanhan-apteekin-uusi-elama.html s. 6–10; Ruismäki (1987), 283–288, 616.