Karttoja Kauhajoen taisteluista 1808

Suomen sodan aikana sotakartoittajat piirsivät taisteluista kartat. Suomen osalta käytettiin pohjana Carl Petter Hällströmin lääneittäin tekemiä topografikarttoja, jotka olivat valmistuneet 1799. Sodan puhjettua armeijalle jaettiin kartoista 4–6 kopiota, tiekartoista 12 kopiota.1 Kauhajoella taistelleen Porin rykmentin sotilaskartoittajana toimi W. M. Carpelan. Hänen ammattitaitoaan kuvaa esim. Kauhajoen taistelukartta, jossa Ala-Knuuttilan ja Panulan talojen paikalla on tyhjä tila – talot oli poltettu jo heinäkuussa.2

Aron kahakka 28.7.1808

Luutnantti Adelborgin Uudenmaan eskadroona 30 rakuunaa tavoitti Kurikasta vetäytyvät 50–60 venäläistä kasakkaa ja husaaria Aronkylässä. Venäläiset olivat hävittäneet Kattilakosken sillan (a). Uusmaalaiset rakuunat (d) tavoittivat venäläisten jälkijoukon (c) ylittämällä joen sillan viereisestä kahlaamosta. Venäläiset rusikoitiin jokeen, muutama otettiin vangiksi. Venäläisten rivit sekosivat ja pääjoukko (b.b.) pakeni kohti Lapväärttiä.

Aronkylän kahakka oli ainut maininnan arvoinen puhdas ratsuväkitaistelu kesän 1808 aikana.3

Parjakannevan taistelu 28.–29.7.1808

Venäläiset hyökkäsivät suomalaisia vastaan Karijoen suunnasta yöllä 28.–29.7.1808. Parjakannevalla majuri Carl von Otterin ja majuri J.E. Eekin pohjalais- ja porilaispataljoonat (a.a.) puolustautuivat kahdessa ketjussa Jagodinia (c ja d) vastaan. Hyökkäyksen tukena suomalaisilla oli neljä tykkiä (b) ja reservinä uusmaalaiset rakuunat (g). Venäläisten etummainen tykki oli suon laidassa (f).

Ylivoimasta huolimatta suomalaisten oli “tulisen kahakan jälkeen” peräännyttävä ensin Kauhajoelle ja sitten Kurikkaan.4

Kauhajoen taistelu 10.8.1808

Elokuun 2. päivänä von Döbeln karkotti vihollisen Kauhajoelta. Venäläinen kenraalimajuri Šepelev päätti tulla takaisin. Hänen joukoissaan oli 1150 sotilasta, von Döbelnillä 2200 miestä ja kuusi tykkiä. Suomalaiset varustautuivat ottamaan hyökkäyksen vastaan sekä Nummijärven että Päntäneen suunnasta.5

Venäläiset (aa.) hyökkäsivät Nummijärveltä päin. Heidän iskunsa kilpistyi pohjalaisrynnäkköön (bb), jossa kunnostautuivat erityisesti von Konowin joukot (c) tekemällä vastahyökkäyksen (d). Venäläiset vetäytyivät.

Samaan aikaan Šepelev (ff.) hyökkäsi Päntäneen suunnasta von Döbelnin kahta pataljoonaa vastaan (ee.). Suomalaisten keskustan oli vetäydyttävä (gg.), jolloin Šepelev lähetti osan joukoistaan kiertämään metsän kautta suomalaisten pääjoukon oikealle sivustalle. von Döbelnin sivustaa suojannut reservikomppania (T) uhkasi kuitenkin saarrostaa venäläiset, jolloin hyökkäys tyrehtyi. von Döbelnillä oli reservikomppania (h.h.) myös molempien pataljoonien takana. Filppulassa (T) joen kahta puolen oleva reservi määrättiin hyökkäämään, jolloin venäläiset joutuivat vetäytymään. Taisteluissa kaatui 119 ja haavoittui 30 venäläistä.

Suomalaisten kokonaistappiot olivat 67 miestä, kaatuneita 10–20. Haavoittuneista pohjalaisia oli 13.6

Nummijärven taistelu 28.8.1808

Nummijoen pohjoispuolelle everstiluutnantti Carl von Otter oli asettanut kaksi 6-naulaista ja kaksi 3-naulaista tykkiä (a) ja niiden suojaksi Pohjanmaan komppaniasta ja nostomiehistä kootut ketjut (b, c ja d). Etulinjassa oli Porin II pataljoona (e.e.). Kaksi komppaniaa pohjalaista jalkaväkeä (q) ja pieni rakuunaosasto (w) olivat leirin (y.y) luona reservissä. Tykkien ampumasektorilta (z.z.z.) oli metsä kaadettu. Etuvartio (x) ja kenttävartio olivat hyvän matkaa puron eteläpuolella. Suomalaisia oli n. 1200 miestä, pohjalaisia ja porilaisia.

Sunnuntaiaamuna klo 5 kenraalimajuri Ušakovin johtamat joukot (n. 1500 miestä) työnsivät etuvartion tieltään ja hyökkäsivät (k.k.ja h.h.) suomalaisten molempien siipien kimppuun. Carl von Otter lähetti kummallekin siivelle komppanian pohjalaisia (q). Rannan metsäniemekkeestä käytiin kiivas taistelu. Venäläistet siirsivät tykit hakkuuaukean reunaan (m). Kukkulan laella ollut ratsuväkiosasto (p) ei voinut toimia metsikössä. Kartan laatijan käsitys venäläisten reservistä (n) on virheellinen.7

Nelituntisen taistelun jälkeen patterien välissä olleet pohjalaiset pääsivät työntymään lähelle vihollisen tykkejä (r), jolloin venäläisten linja murtui. Metsäniemekkeestä viimeisinä lähteneet 46 venäläistä jäivät vangeiksi. Suomalaisten menettivät noin 70–80 kaatunutta ja haavoittunutta. Vihollisen tappiot olivat paljon suuremmat.

Arthur Ehnqvist on laskenut suomalaisten tappioiksi kaatuneina kersantti Karl Enkvistin ja 24 miestä sekä haavoittuneina 4 upseeria ja 65 miestä. Vihollinen menetti 2 upseeria ja 44 miestä kaatuneina. Jussi T. Lappalaisen mukaan suomalaisten kokonaistappiot (kaatuneet ja haavoittuneet) olivat 4 upseeria ja aliupseeria sekä 54 miestä.8

Ruotsin sota-arkiston karttojen lisäksi käytetyt lähteet:

Ericson Wolke, Lars (2007): Topografinen tietämys ja tuleva sotatoimialue. Teoksessa Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen: Sota Suomesta. Suomen sota 1808–1809. Helsinki: Tammi, s. 28.
Kauhajoen kartassa Kokko on muuttunut nimeksi Roiko, huomautus Liisa Ruismäki.
Pylkkänen, Ali (2007): Aronkylän kahakka 28.7.1808. Teoksessa Sota Suomesta. Suomen sota 1808–1809. Helsinki: Tammi, s. 213–214.
Pylkkänen, 213, 215, Ruismäki, Liisa (1987): Kauhajoen historia. Kauhajoki: Kauhajoen kunta ja seurakunta, s. 394.
Visuri, Pekka (2008): Sotatapahtumat. Teoksessa Reima T.A. Luoto, Heikki Talvitie, Pekka Visuri: Suomen sota 1808–1809, taustat, tapahtumat, muistomerkit. Espoo: Fenix-Kustannus Oy, s. 95.
Ruismäki, s. 395–398, Visuri 2008, s. 95.
Lappalainen, Jussi T (2007): Nummijärven taistelu 28.8.1808. Teoksessa Sota Suomesta. Suomen sota 1808–1809. Helsinki: Tammi, s. 261.
Ehnqvist, Arthur: Nummijärven taistelu 28.8.1808. Esitelmä 1958. Kauhajoen historian Ark., Lappalainen 2007, 261.

Kauhajoen taistelu 1.9.1808

Samaan aikaan, kun venäläiset karkotettiin Nummijärveltä, Ruotsin armeija oli kärsinyt suuria tappioita Karstulassa. Suomalaisten oli vetäydyttävä 29.8.1808 Kauhajoen kirkolle, jossa oli tarkoitus odottaa Lapväärtistä tulevia suomalaisosastoja. Ylipäällikkö oli kuitenkin antanut perääntymiskäskyn, ja niin menestyksekkäästi taistelleet majuri Carl von Otterin johtamat pohjalaiset vetäytyivät Kauhajoelta Kurikkaan. Nummijärvellä tappion kärsineet eversti Ushakovin johtamat venäläiset käyttivät tilaisuutensa ja tulivat perässä Kauhajoen kirkolle. Lapväärtin suunnasta lähestyneet eversti Palmfeltin porilaiset törmäsivät 1.9.1808 kirkolla venäläisiin, eikä Kurikasta takaisin kääntynyt von Otter ehtinyt apuun. Jo taistelujen aikana venäläiset sytyttivät kirkon, pappilan ja Yli-Knuuttilan rakennukset tuleen estääkseen von Otterin pääsyn Palmfeltin avuksi. Kauhajoki jäi Ushakovin joukkojen haltuun. Sodan kannalta venäläisten oli tärkeää hallita Kauhajoen kirkolla Hämeestä ja rannikolta tulevien teiden risteystä, sillä se esti Lapväärtin seudulla majailevien Ruotsin armeijan yksiköiden pääsyn sisämaahan mm. Kuortaneella taistelevien suomalaisten avuksi.

Lähteet:

Lappalainen, Jussi T (2007): Ruotsin lippu lähtee Suomesta. Aloite takaisin Venäjän joukoille. Teoksessa Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen: Sota Suomesta. Suomen sota 1808–1809. Helsinki: Tammi, s. 258, 265.

Ruismäki, Liisa (1987): Kauhajoen historia esihistoriasta vuoteen 1918. Kauhajoki: Kauhajoen kunta ja seurakunta. s. 400–401.